Valmentavat luennot
Luentomme sopivat pienille ja isoille ryhmille. Jokainen luento on oma kokonaisuutensa joka toimii yksin tai yhdessä muiden aiheiden kanssa. Toteutustapa on omaa oivallusta ruokkivia harjoituksia sekä coachingin ja NLP:n tekniikoita käyttämällä. Alla on ajankohtaisia aiheita sisältökuvauksineen. Luentojen sisältöjä on myös mahdollista räätälöidä vastaamaan tietyn tilaisuuden tarpeita.
5 ASKELTA ITSENSÄ JOHTAMISEEN
Yrityksellä on visio, strategia ja toimintasuunnitelma, mutta onko sinulla? Hyvä johtaja osaa johtaa ennen kaikkea itseään ja hyvä itsensä johtaja on myös erinomainen johdettava. Luennolla edetään viiden askelen avulla parempaan itsensä ymmärtämiseen ja omien reagointitapojen tunnistamiseen hauskalla ja oivalluksia ruokkivalla tavalla.
AIVOT TYÖPAIKALLA
Opi jäsentämään työtäsi ja ajoittamaan toimintaasi paremmin ja saat enemmän aikaan. Kuule aivotutkimuksen uusimmat tulokset tuloksellisemman toiminnan kannalta, helposti ja käytännönläheisesti. Opit yksinkertaisen mallin, jonka avulla valmennat itseäsi parempiin päätöksiin ja tuloksellisempaan toimintaan.
TYÖPAIKAN YHDEKSÄN HYVÄÄ TYYPPIÄ
Tutustu hauskalla ja helpolla tavalla työpaikan erilaisiin persoonallisuuksiin, siihen millaisia olemme parhaimmillamme ja pahimmillamme. Luento sopii tilanteisiin, joissa haluatte ymmärtää paremmin itseänne ja samalla vähän muitakin, lempeästi ja humoristisesti!
LEPPOISTAMINEN (TYÖ)ELÄMÄSSÄ
Leppoistaminen on vastuun ottamista omasta ajankäytöstä. Leppoistamiesta seuraa, että ihminen ei ole niin voimakkaasti ulkoisten ärsykkeiden vietävissä. Käytännössä se on kiireettömyyden tunnetta. Leppoistaminen on ensisijaisesti ihmisen sisäinen prosessi, josta vastuu on ihmisellä itsellään. Opi 10 keinoa järkeistää ajankäyttöäsi sekä kuinka sinä ja työnantajasi siitä hyödytte. LATAA LUENTORUNKO TYÖKIRJAN MUODOSSA TÄSTÄ |